Maukas Maukas

Kissanpennut

Monet kasvattajat tarjoavat raakatuotteita pennuille heti, kun ne alkavat syödä kiinteää ruokaa. Kun kissanpentu saapuu luovutusiässä uuteen kotiin, sille on aluksi hyvä tarjoilla samaa ruokaa, mitä kasvattajakin on siihen saakka antanut. Raakaruokinnan tai muut ruokintamuutokset voi tehdä heti, kun kissa on selkeästi kotiutunut, usein noin viikon kuluttua.

KUINKA PALJON PENNULLE ANNETAAN RUOKAA?
  • Pienelle kissanpennulle on hyvä tarjota ensimmäisinä elinkuukausina raakaruokaa niin paljon kuin se vain syö.
  • Kun kiivas kasvuvaihe on takana, aletaan ruokaa annostella arvioidun aikuispainon mukaan.
  • Mikäli pentu laihtuu, sen päivittäistä ruokamäärää nostetaan, jos se taas lihoo, ruokamäärää vähennetään.
  • Kissanpennun painon ja yleisen ravitsemustilan seuraaminen on erityisesti kasvuvaiheessa tärkeää.

Raakaruokalaskuristamme voit tarkistaa aikuisen kissasi viitteellisen, päivittäisen ruoantarpeen. Laskurin löydät sivun ylälaidasta.

MITÄ TUOTTEITA PENNULLE VOI ANTAA?

Kissanpennulle voi antaa kaikkia samoja tuotteita kuin aikuisillekin kissoille. Ravinnontarve poikkeaa kuitenkin jonkin verran aikuisen kissan tarpeista. Pentu tarvitsee muun muassa kalsiumia huomattavasti enemmän kuin aikuinen. Jos pennulle halutaan tarjota luuainesta kalsiumin lähteenä, on tähän tarkoitukseen parasta käyttää tuotteita, joissa luuaines on jauhettu. Näin voidaan varmistaa, että se todella hyödyttää kissaa. Erilaiset hapanmaitotuotteet, kuten kermaviili, eivät riitä kalsiumin lähteeksi kissalle.

Pennun ruokavalioon on suositeltavaa myös lisätä joitakin lisäravinteita, kuten D-vitamiinia, jotta se saa parhaimmat mahdolliset eväät kasvua varten. Myös riittävästä tauriinin saannista tulee tarkasti huolehtia. Jos kissa ei suostu syömään raakaa sydäntä, tulee tauriini tarjota lisäravinteena. Puutostiloista voi seurata vakavia sairauksia.

50/50 RUOKINTAMALLI ELI SEKARUOKINTA

Pennun ruokinnassa voidaan käyttää myös sekaisin kuiva- tai märkäruokaa sekä raakaruokaa. Tällöin raakaravintoa annetaan puolet päivittäisestä suositusmäärästä, samoin kuiva- tai märkäruoan määrä puolitetaan. Tämä on erityisen kätevä ruokintamalli kissan pentuaikana, koska kuivaruoan voi käyttää vaikka kokonaisuudessaan kissan aktivoimiseen. Sekaruokintamalli vaatii hieman laskemista; kuinka paljon kissa saa kuivaruoasta kalsiumia ja muita suojaravinteita? Usein, erityisesti kissan pentuaikana, on tarpeen täydentää sekaruokavaliota lisäravinteilla.

MUUTA HUOMIOITAVAA

Oikein koostetun raakaruokavalion lisäksi pennun on tärkeää saada paljon henkisiä virikkeitä, ja sille on hyvä tarjota mahdollisuuksia "metsästää" leikin varjolla. Lajityypillisiin käyttäytymistarpeisiin kuuluu myös kiipeily. Erilaiset virikkeet ja päivittäiset leikkihetket omistajan kanssa ovat hyvinvoinnin kulmakiviä. Kissanpentua on suositeltavaa myös kouluttaa päivittäin palkitsemiseen perustuvin menetelmin.

Kun kissanpennun lajityypilliset tarpeet tyydytetään, on elämä sen kanssa rauhaisaa ja saat kissastasi uskollisen ja iloisen ystävän!

Lue lisää ohjeita raakaruokavalion koostamisesta sivulta: "Kissat", tai lataa "Pieni opas raakaruokintaan".

Olemme koonneet sinun hyödyksesi yhdelle sivulle kissojen suosikkituotteita. Klikkaa ja tutustu.